Hinnaston muutos

Sanon aina, että työni on minulle enemmän kuin työtä. On kunnia- ja sydämenasia saada auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Omakohtainen kokemukseni reilusta ylipainosta ja huonosta henkisestä ja fyysisestä kunnosta, sekä se, etten aikanaan kokenut saavani mistään apua, ovat tuoneet minut alunperin alalle.

Nyt olen opiskellut hyvinvointialaa 10 vuotta putkeen ja kuluvan vuoden aikana saan vielä kahdet opinnot päätökseen. Ammattitaitoni alkaa olla erittäin laaja ja monipuolinen. Nyt on aika keskittyä itse valmennustyöhöni ja pitää hieman taukoa koulunpenkiltä. Ensimmäistä kertaa Muutoksen Ajan historiassa olen vuoden 2024 alusta täysipäiväinen yrittäjä.

Jotta saan yritystoiminnastani kannattavaa ja se toisi perheellemme leivän pöytään, tulee hinnastoni kokemaan muutoksia 1.1.2024 alkaen. Vanhat hinnat ovat voimassa vuoden 2023 loppuun asti. Uusi hinnasto julkaistaan uudistettujen nettisivujen yhteydessä myöhemmin. Kaikki palvelut voi jatkossakin maksaa kuukausierissä.

Hinnasto 31.12.2023 asti:

  • 1-3 tapaamista 75€ / kerta
  • 4-9 tapaamista 65€ / kerta
  • 10 + tapaamista 59€ / kerta
  • 20+ tapaamista 55€ / kerta


Harjoitusasiakkaaksi lyhytterapiaan?

Lyhytterapia

Muokattu 24.4.2023: Kiitos kaikille harajoitusasiakkaille. Harjoitustunnit ovat nyt täynnä, mutta otan valmistumiseeni asti vastaan lyhytterapia-asiakkaita edulliseen opiskelijahintaan. Lue lisää: täältä

Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Muurlan opistolla. Valmistun 2023. 
Otan vielä muutamia harjoitusasiakkaita edulliseen opiskelijahintaan!

Muutoksen Aika® lyhytterapia on matalan kynnyksen luottamuksellista keskusteluapua elämän haasteisiin. Lyhytterapia sopii ennaltaehkäisevästi mielen hyvinvoinnin edistämiseen ja tilanteisiin, joissa mahdolliset mielen haasteet eivät ole vielä pahoin kriisiytyneet.

Lyhytterapiassa voidaan käsitellä laajasti kaikkia elämän solmukohtia: mm. itsetunto-ongelmia, uupumusta, ihmissuhdeongelmia, työhön tai opiskeluun liittyviä haasteita tai ahdistuneisuutta. Muutoksen Aika® lyhytterapia on ratkaisukeskeistä ja siinä keskitytään vahvasti nykyhetkeen ja tulevaan.

Lyhytterapian avulla elämän haasteet saattavat helpottua nopeastikin. Muutama keskustelutapaaminen saatttaa riittää. Yleensä lyhytterapiakäyntejä on 1-20. Muutoksen Aika® lyhytterapia voidaan toteuttaa kasvotusten Lohjalla tai etänä.

Muutoksen Aika® lyhytterapiassa yhdistyy ratkaisukeskeisen valmennuksen ja lyhytterapian parhaat puolet. Terapiapolkusi rakentuu aina henkilökohtaisesti ja on juuri sinun näköinen. 

Lyhytterapiaan ei tarvita lähetettä tai lääkärin diagnoosia. Lyhytterapian avulla saat keskusteluapua nopeasti. Tapaamisilla kirjataan vain välttämättömimmät muistiinpanot anonyymisti tapaamisten keston ajaksi. Muistiinpanoja ei kirjata OmaKantaan tai muihin rekistereihin. Lyhytterapia ei ole psykoterapiaa, eikä se ole Kela-korvattavaa.

Hinnasto

Opiskelen tällä hetkellä ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Muurlan opistolla. Valmistun loppu vuodesta 2023. 
Otan vielä muutamia harjoitusasiakkaita edulliseen opiskelijahintaan! Hinnat sis. alv. 24%.
1 x 60min. tapaaminen 50€ (valmistumisen jälkeen 80€)
2 x 60min. tapaaminen 80€ (valmistumisen jälkeen 160€)
4 x 60min. tapaaminen 120€ (valmistumisen jälkeen 320€)

Uusi valmennuskokonaisuus!

Ruokavalio kuntoon

Ruokavalio kuntoon!
Uusi, kahden tapaamisen ravitsemusvalmennus, joka syntyi asiakastoiveesta.

Valmennus sisältää: kaksi tapaamista, yhteensä 2h. Ensimmäinen tapaaminen noin 1,5h, seurantatapaaminen noin kuukauden päästä 0,5h.

Rakennamme yhdessä opastuksellani esimerkkiruokavaliot tarvittaessa jokaiselle viikonpäivälle. Suunnitelmastamme muodostuu juuri syöjänsä näköinen ruokavalio! – Onhan syöjä ollut itse suunnittelemassa sitä. Valmennus ei sisällä grammamääräisiä ohjeita, eikä punnitsemista!

Valmennus sopii henkilölle, joka kaipaa selkeyttä ja/tai muutosta syömiseen, henkilölle, jonka päivät saattavat vaihdella ja voi olla haastavaa sovittaa syömisiä eri päiviin. Esim. vuorotyö. Valmennus sopii henkilölle, joka on valmis opettelemaan itse terveyttä edistävää syömistä ja sopivia annoskokoja, henkilölle joka haluaa löytää omannäköisen ruokavalion.

Valmennus ei sovellu henkilölle, jolla on henkisiä esteitä terveyttä edistävän ruokavalion ylläpitoon, eli esim. univajetta, stressiä tai rajoittavia uskomuksia. Laajemmasta valmennuksesta voi lukea lisää täältä. Valmennus on mahdollista toteuttaa kasvotusten Lohjalla (livevalmennukset talviunilla tammi-helmikuun) tai etänä. Valmennuksen hinta 150€. Tämä sopii lahjakortin muodossa myös pukinkonttiin!

Muutoksen Ajan livevalmennukset talviunilla tammi-helmikuun 2022

Muutoksen Ajan kasvotusten tapahtuvat livevalmennukset Lohjalla ovat sydäntalven ajan talviunilla. Etävalmennukset pyörivät ympäri vuoden normaalisti. Livevalmennuksissa sovitaan tapauskohtaisesti pidetäänkö valmennuksessa taukoa talven ajan vai tavataanko etänä.

Vuonna 2021 olen työn touhussa vuoden loppuun asti ja sen jälkeen vetäydyn talviunille tammi- ja helmikuun 2022 ajaksi.

Kevään 2022 valmennukset alkavat maaliskuussa ja oma paikka kannattaa varata hyvissä ajoin! Kesällä on luvassa tuttuun tapaan myös pienryhmätreenejä ulkona. Jos olet kiinnostunut henkilökohtaisesta valmennuksesta tai pienryhmätreeneistä, voit olla jo yhteydessä ja tehdä alustavan paikkavarauksen puhelimitse 044 244 9917 tai sähköpostilla jenni@muutoksenaika.fi

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille asiakkailleni ja nähdään maaliskuussa!
-Jenni Öhman

Unelmaloma Madeiralla

Muokattu 13/12/2021: Valitettavasti Madeiran Unelmaloma ei toteudu vallitsevassa maailman tilanteessa. Pahoittelen tilannetta ja toivotaan, että saamme toteutettua loman ensi vuonna.

Tervetuloa mukaan Unelmalomalle Madeiralle keväällä 2022! Tällä lomalla unelmoidaan yhdessä sekä omaan tahtiin Madeiran vehreissä maisemissa. Rauhoittava ympäristö, luonto, valo sekä kiireettömyys luovat parhaat olosuhteet uusille ajatuksille ja palautumiseen arjen kiireistä. Hyvinvointivalmentaja Jenni Öhman johdattaa sinut kirkastamaan ajatuksiasi ja rakentamaan oman polkusi kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja omannäköistä elämää. Viikon aikana herättelemme mieltä ja kehoa erilaisten valmennusten ja kevyiden liikuntaharjoitusten keinoin. Harjoitusten kautta sinulle tärkeät asiat tarkentuvat, saat lisää itsevarmuutta sekä opit johtamaan itseäsi kohti unelmiasi. Unelmien laadulla ja niiden suuruudella tai pienuudella ei ole merkitystä – tärkeintä on tulla tietoisiksi niistä ja ryhtyä unelmoimaan!

Lue lisää ja varaa oma paikkasi pian: https://www.tjareborg.fi/aktiivilomat/muut/unelmaloma-madeiralla